Oppilashuolto

Koulumme on paikka, jossa jokaisen on hyvä olla - arvostettuna, yksilöllisenä sekä ainutlaatuisena ihmisenä - jokaisena päivänä.

Vuonna 2014 voimaan tulleen oppilas- ja opiskelijahuoltolain 3§:n mukaan oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa oppilaitosyhteisössä.

Yhteisöllinen oppilashuolto

Yhteisöllisellä oppilashuollolla tarkoitetaan oppilashuollollisia toimia ja toimintakulttuuria, joilla edistetään oppilaiden oppimista, hyvinvointia, terveyttä, sosiaalista vastuullisuutta, vuorovaikutusta ja osallisuutta sekä oppimisympäristön terveellisyyttä, turvallisuutta ja esteettömyyttä.

Yhteisöllisen oppilashuollon kokouksissa ei käsitellä yksittäiseen oppilaaseen tai luokkaan liittyviä asioita.

Yhteisölliseen oppilashuoltoryhmään kuuluvat kaikki oppilashuollon henkilöt, kuten rehtori, apulaisrehtori, erityisopettajat ja terveydenhoitaja. Lisäksi myös esimerkiksi koulukuraattori ja oppilaskunnan hallituksen edustajat voivat osallistua yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän toimintaan.

Yksilöllinen oppilashuolto

Yksilöllisessä oppilashuollossa käsitellään huoltajan suostumuksella yksittäisen oppilaan huolia. Ryhmän toimintaan osallistuvat vain ne henkilöt, joiden tehtäviin asia oleellisesti kuuluu. Rehtori ei enää välttämättä ole mukana kaikissa oppilashuollollisissa palavereissa, mutta vastaa oppilashuollon asianmukaisesta järjestämisestä.

Opetussuunnitelman mukainen oppilashuolto

Opetussuunnitelman mukaisella oppilashuollolla tarkoitetaan sellaista toimintaa, jonka avulla tuetaan niin yhteisöllistä kuin yksilöllistäkin hyvinvointia sekä terveen ja turvallisen oppimisympäristön syntymistä, edistetään mielenterveyttä ja ehkäistään syrjäytymistä sekä edistetään oppilaitosyhteisön hyvinvointia. Toiminnassa käytetään jo aiemminkin käytössä ollutta kolmiportaista tukea sekä pedagogisia keinoja.